Suoseuran esitelmäkokous tiistaina 28.1.2003 klo 17 Tieteiden talolla Helsingissä

Kunnostusojituksen vaikutus kiintoaineen ja ravinteiden huuhtoutumiseen suometsistä

MMT Samuli Joensuu
Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio
Soidinkuja 4
00700 HELSINKI
puh. (09) 1562 432
gsm 040 534 1043
fax (09) 1562 232
e-mail

Suomessa on ojitettu soita metsänkasvua varten yli 90 vuotta. Laaja-alaisinta ojitustoiminta oli 1960- ja 1970-luvuilla, jolloin vuotuinen ojitusmäärä oli parhaimmillaan lähes 300 000 hehtaaria. Metsäojituksella ja lannoituksella on lisätty puuston määrää ja kasvua turvemailla. Kolmannen valtakunnanmetsien inventoinnin (1951 - 1953) jälkeen suometsien puuston tilavuus on lisääntynyt runsas 200 miljoonaa kuutiometriä ja puuston kasvu soilla on lisääntynyt 1950-luvun alusta yli 10 miljoonaa kuutiometriä. Tällä hetkellä toiminta on keskittynyt vanhojen ojitusalueiden kunnostamiseen. Valtioneuvoston hyväksymän, vuoteen 2010 ulottuvan Kansallisen metsäohjelman mukaan vuotuisena tavoitteena on kunnostaa ojitusalueita 110 000 hehtaaria.

Vaikka Suomessa metsätalous ei olekaan kaiken kaikkiaan vesistöjen suuri kuormittaja, metsätaloudella on paikallisesti paljon merkitystä pienille latvavesistöille erityisesti alueilla, joissa metsätalouden osuus elinkeinona on suuri. Yleisesti arvioidaan, että metsätalouden toimista erityisesti metsäojitus ja nykyisin puolestaan kunnostusojitus aiheuttavat suurimmat kuormitushaitat vesistöille.

Esitelmässä käydään läpi niitä tutkimustuloksia, joita on saatu viime vuosikymmenen alussa aloitetussa tutkimushankkeessa, jossa on selvitetty kunnostusojituksen aiheuttamia vedenlaadun muutoksia. Tutkimuksessa on sovellettu kalibrointijakso-vertailualueparimenetelmää. Osa tutkimusalueista toimi lyhyen kalibrointijakson jälkeen vertailualueina ja osalle alueista tehtiin kunnostusojitus.

Tutkimuksen kenttätyöt tehtiin vuosina 1990-1998. Tutkimuksessa tarkasteltiin aluksi vanhoilta ojitusalueilta valuvan veden laatua. Tarkastelu perustui 75:een eri puolilta Suomea valittuun vanhaan metsäojitushankkeeseen, joiden valumaveden laatua seurattiin 1 - 3 vuoden ajan ennen alueilla tehtävää kunnostusojitusta. Tutkimuksen alussa alkuperäisestä ojituksesta oli kulunut keskimäärin 25-30 vuotta. Kunnostusojituksen vaikutusta valumaveden laatuun tarkasteltiin edellä mainitusta aineistosta 40 ojitusalueella, jotka kunnostusojitettiin tutkimuksen kuluessa 1991 - 1993. Lopuilla seurantakohteilla, joille kunnostusojitusta ei tehty, jatkettiin samanaikaista vedenlaadun seurantaa, ja alueita käytettiin kunnostusojitusalueiden vertailualueina. Tutkimusaluepareista valittiin vuonna 1995 23 aluetta jatkoseurantaan, jota kesti vuoteen 1998 saakka.

Tutkimuksen mukaan kiintoaineshuuhtoutuma oli ensimmäisenä kunnostuksen jälkeisenä vuotena keskimäärin yli kaksikymmenkertainen ja vielä kolmantena vuotena noin viisinkertainen kalibrointijaksoon verrattuna, ellei mitään vesiensuojelutoimenpiteitä tehty. Vastaavana aikana ammoniumtyppikuorma oli yli kaksinkertainen kalibrointijaksoon verrattuna. Valumaveden pH-arvo nousi kunnostusojituksen seurauksena, liukoisen orgaanisen hiilen pitoisuus ja kuormitus sen sijaan laski. Viimemainitulla mitataan humuksen määrää valumavedessä. Valumaveden fosforipitoisuudessa ei tapahtunut merkittävää muutosta kunnostusojituksen jälkeen. Kunnostusojituksen vaikutukset näkyvät valumaveden ominaisuuksien muutoksina vähintään kuusi vuotta.

Aluetekijöistä muun muassa maatumattoman turpeen osuus ojaprofiilissa selitti valumaveden kokonais- ja ammoniumtyppipitoisuuden vaihtelua kunnostusojituksen jälkeen. Fosforipitoisuuden vaihtelua taas selitti hienojakoisen kivennäismaan osuus ojaprofiilissa. Maaperän lajitekoostumus selitti parhaiten kiintoainespitoisuuden muutosta kunnostusojituksen jälkeen.

Tutkimusaineistosta 37 kunnostusojitusalueelle kaivettiin laskeutusallas vähentämään kunnostusojituksesta aiheutuvia vesistöhaittoja. Tutkittujen laskeutusaltaiden mitoitus perustui 1990-luvun alun Tapion suosituksiin. Tutkimuksessa todetaan, että noin puolet näistä altaista toimi hyvin tai kohtalaisesti. Altaat pidättivät kolmena ensimmäisenä vuotena keskimäärin noin 30 prosenttia vedessä kulkevasta kiintoaineksesta. Parhaimmillaan pidätyskyky oli 60 - 70 prosenttia. Alkuvaiheessa muutamista altaista lähti enemmän kiintoainesta liikkeelle, kuin niihin tuli. Liukoisia ravinteita altaat eivät näytä pidättävän.

Ojitusalueen koko, laskeutusaltaan tilavuus, valumaveden kiintoainespitoisuus ja maksimivirtaama selittivät yli 80 % laskeutusaltaisiin kertyvän kiintoaineksen määrän vaihtelusta. Tutkimuksen tuloksia on hyödynnetty muun muassa kunnostusojitusta koskevien ohjeistojen uudistamisessa.