Uhanalaisuushankkeen kotisivut tai
www.ymparisto.fi > Luonnonsuojelu > Luontotyyppien suojelu > Suomen luontotyyppien uhanalaisuus
Eero Kaakinen1) , Aira Kokko2) & Kaisu Aapala2)
1) Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus, Luonnonsuojeluosasto, Oulu
2) Suomen ympäristökeskus, Luontoyksikkö, Helsinki
Suomen ensimmäinen luontotyyppien uhanalaisuuden arviointi valmistui kesäkuussa 2008. Luontotyypit jaettiin uhanalaisuusarvioinnissa seitsemään pääryhmään: Itämeri ja rannikko, sisävedet ja rannat, suot, metsät, kalliot, perinnebiotoopit ja tunturit. Uhanalaisuusarviointi toteutettiin vastaavasti seitsemässä asiantuntijaryhmässä, joihin osallistui yli 80 tutkijaa ja asiantuntijaa eri organisaatioista. Työtä koordinoi Suomen ympäristökeskus. Arvioinnin yhteydessä esitettiin myös toimenpide-ehdotuksia luontotyyppien tilan parantamiseksi ja laadittiin ensimmäinen luettelo Suomen kansainvälisistä vastuuluontotyypeistä. Uhanalaisuus arvioitiin paitsi valtakunnallisesti, myös erikseen Etelä- ja Pohjois-Suomelle. Etelä-Suomeen luettiin hemi-, etelä- ja keskiboreaalinen ja Pohjois-Suomeen pohjoisboreaalinen kasvillisuusvyöhyke. Raja kulkee Pellosta Ranuan kautta Taivalkoskelle ja Suomussalmelle.
Suoasiantuntijaryhmä arvioi suotyyppien ja niiden muodostamien laajempien suokokonaisuuksien eli suoyhdistymätyyppien ja maankohoamisrannikon soiden kehityssarjojen uhanalaisuutta.
Soiden luontotyypit ovat uhanalaistuneet erityisen voimakkaasti eteläisellä osa-alueella. Suotyypeistä on tällä alueella arvioitu säilyviksi vain kaksi, keidasrämeet ja rahkarämeet, kun muut tyypit on arvioitu uhanalaisiksi tai silmälläpidettäviksi. Rehevimpien ohella myös monet karummat suotyypit, kuten aitokorvet, soiden reunaosille tyypilliset rämeet ja välipintaiset nevat ovat uhanalaistuneet. Ihmistoiminta on vaikuttanut voimakkaasti myös suoyhdistymiin. Rakenteellisesti ehyitä ja vesitaloudeltaan luonnontilaisia keidas- ja aapasoita on jäljellä vähän. Maankohoamisrannikon soiden kehityssarjat ovat äärimmäisen uhanalaisia.
Lapissa, lounaisosaa lukuun ottamatta, ja Koillismaalla tilanne on parempi: Pohjois-Suomessa ei ole uhanalaisiksi arvioituja suoyhdistymätyyppejä. Ylä-Lapin palsasuot ovat kuitenkin silmälläpidettäviä ilmaston lämpenemisen vuoksi. Paikallisesti suot ovat Lapissakin kokeneet tuntuvia muutoksia. Ojituksia on tehty runsaasti aina Kolarin – Sallan korkeudelle saakka. Valtaosa lettoisista ja korpisista suotyypeistä on ojituksen ja pellonraivauksen vuoksi Pohjois-Suomessakin silmälläpidettäviä tai uhanalaisia.
Metsäojitukset ovat suurin yksittäinen syy suoluontomme uhanalaistumiseen. Pellonraivaus on ollut myös merkittävä tekijä varsinkin Etelä-Suomessa, paikoin myös Pohjois-Suomen rehevillä alueilla. Ojittamattomien korpien ja puustoisimpien rämeiden laatua ovat heikentäneet hakkuut ja maanmuokkaukset. Turpeenotto, vesirakentaminen, yhdyskuntarakentaminen ja tieverkostot sekä pohjavedenotto ovat heikentäneet ja pirstoneet suoluontoa.
Uudisojitus metsätalouden tarpeisiin on käytännössä loppunut. Tulevaisuuden uhkat liittyvätkin mm. kunnostus- ja täydennysojituksiin, joiden kuivattava vaikutus voi ulottua myös ojittamattomille soille. Turpeenotto uhkaa edelleen suoluontoa, mikäli uusien turpeenottoalueiden suuntaamisessa ojitetuille ja suoluontoarvonsa jo peruuttamattomasti menettäneille turvemaille tai suopelloille ei onnistuta. Myös mm. tekoallashankkeet, pohjavedenotto, hakkuut ja maastoliikenne voivat edelleen kaventaa suoluontomme monimuotoisuutta. Ilmastonmuutos voi pitemmällä aikavälillä vaikuttaa soiden luontotyyppeihin. Ilmaston lämpeneminen uhkaa nopeimmin palsasoita ja routarämeitä, joiden säilymiselle routimisilmiöt ovat keskeisiä.
Turvemaiden käytön suunnitelmallisempi kokonaistarkastelu on tarpeen suoluonnon tilan parantamiseksi ja turvemaiden käytön kestävyyden varmistamiseksi. Erityisesti kunnostusojitusten suunnittelu ja turpeenoton kohdevalinta ovat tässä avainasemassa. Ojittamattomia soita on syytä varjella luontoa muuttavalta maankäytöltä ja maankäytön vesitaloudellisilta etävaikutuksilta. Soiden luontotyyppien turvaaminen edellyttää myös suojeluverkoston edustavuuden parantamista. Suojelusoiden vesitalouden turvaaminen vaatii ojitettujen soiden ennallistamista suojelurajauksen sisäpuolella ja tarvittaessa myös sen ulkopuolella. Ojitettujen soiden vesitalouden palauttaminen on tärkeä keino soiden monimuotoisuuden vähenemisen pysäyttämiseksi ja monimuotoisuuden palauttamiseksi. Samalla voidaan palauttaa soiden kyky kerryttää turvetta ja sitoa hiiltä.
Viitteitä:
Kaakinen, E., Kokko, A., Aapala, K., Kalpio, S., Eurola, S., Haapalehto, T., Heikkilä, R., Hotanen, J.-P., Kondelin, H., Nousiainen, H., Ruuhijärvi, R., Salminen, P., Tuominen, S., Vasander, H. & Virtanen, K. 2008a. Suot. - Julkaisussa: Raunio, A., Schulman, A. & Kontula, T. (toim.). Suomen luontotyyppien uhanalaisuus. Osa 1. Tulokset ja arvioinnin perusteet. Suomen ympäristö 8/2008: 75-109.
Kaakinen, E., Kokko, A., Aapala, K., Kalpio, S., Eurola, S., Haapalehto, T., Heikkilä, R., Hotanen, J.-P., Kondelin, H., Nousiainen, H., Ruuhijärvi, R., Salminen, P., Tuominen, S., Vasander, H. & Virtanen, K. 2008b. Suot. iJulkaisussa: Raunio, A., Schulman, A. & Kontula, T. (toim.). Suomen luontotyyppien uhanalaisuus. Osa 2. Luontotyyppien kuvaukset. Suomen ympäristö 8/2008, p. 143-256.
Uhanalaisuushankkeen kotisivut tai
www.ymparisto.fi > Luonnonsuojelu > Luontotyyppien suojelu > Suomen luontotyyppien uhanalaisuus