Suoseuran esitelmäkokous tiistaina 11.3.2008 Metlan toimitiloissa Tikkurilassa

Rahkasammalbiomassan tuottaminen suopohjan jälkikäyttömuotona - uusi aluevaltaus

Niko Silvan
sähköposti

Rahkasammalten biomassan tuottokyky ylittää ainakin keskiravinteisilla ja sitä karummilla suonpohjilla metsityksellä aikaansaatavan puubiomassan tuottokyvyn. Näin ollen osalla hylätyistä suonpohjista voitaisiin turpeenkorjuun jälkeen ryhtyä aktiivisesti kasvattamaan rahkasammalbiomassaa, jota voidaan käyttää hiilen nieluna, tai josta voidaan tuottaa kasvualustoja tai energiabiomassaa. Kanadalaisten kokemusten mukaan parhaiten siirrostukseen näyttäisivät soveltuvan mätästävät Acutifolia-sektion lajit, kuten rusko- ja rusorahkasammal (Sphagnum fuscum ja rubellum). Rahkasammal uudistuu parhaiten viimeisen kahden vuoden kasvusta, joten siirrostusmateriaalin korjuuta ei ole syytä ulottaa 15 cm syvemmälle.

Rahkasammalten viljelytekniikan käytännön soveltuvuuden tutkimukseksi perustettiin Kihniön Aitonevalle vuoden 2006 keväällä rahkasammalkasvatuksen intensiivikoealue, jolla seurataan rahkasammalten kasvua, hiilensidonnan tehokkuutta ja kasvihuonekaasutaseita sekä uudelleensoistetulla suonpohjalla että alueella, jolta rahkasammalet oli siirrostettu. Rahkasammalten päälajistoryhmänä tarkasteltiin Acutifolia-sektiota, päälajeinaan rusko- ja rusorahkasammal sekä myös punarahkasammalta (S. magellanicum). Vertailun vuoksi otettiin tutkimukseen mukaan myös Cuspidata-sektio, päälajeinaan sararahkasammal ja haprarahkasmmal (S. riparium).

Alustavien tulosten mukaan ennallistettu alue oli pieni hiilen nielu, kun taas ennallistamaton kontrollialue säilyi suurehkona hiilen lähteenä. Acutifolia- ja Cuspidata-sektion rahkasammalten hiilensidontakyvyssä ei havaittu merkitseviä eroja. Vedenpinnan taso näyttäisi vaikuttavan rahkasammalten hiilensidontaan vedenpintaoptimin ollessa n. ±5 cm maanpinnasta lukien. Metaaniemissiot lisääntyivät ennallistamisen tuloksena merkitsevästi verrattuna ennallistamattomaan alueeseen. Rahkasammallajistolla ja putkilokasvien määrällä oli merkitsevä vaikutus metaaniemissioihin. Alueen typpioksiduuliemissiot olivat ennallistamisen jälkeen pieniä, kun taas ennallistamattomalta alueelta vapautui kohtuullisen suuria typpioksiduuliemissioita.

Alue, jolta pintarahka kuorittiin siirrostusta varten, alkoi selvästi toipua jo ensimmäisen kuorinnan jälkeisen kasvukauden kuluessa. Kuorinta-alueet säilyivät toipumisesta huolimatta kuitenkin pieninä hiilen lähteinä. Metaaniemissiot lisääntyivät jonkin verran pintarahkan poistoalueelta kuorinnan jälkeen, mutta typpioksiduuliemissioihin pintarahkan kuorinnalla ei ollut merkitsevää vaikutusta.

Rahkasammalten siirrostuksella voidaan nopeasti palauttaa suokasvilajiston ehkä olennaisin osa, rahkasammalet, alueelle, ja näin nopeuttaa toiminnallisen suoekosysteemin palautumista. Ennallistamaton vertailualue oli yhä suuri hiilen lähde, ja todennäköisesti tulee ilman ennallistamistoimia myös pitkään olemaan. Alustavien tulosten mukaan on todennäköistä, että alueelle muodostuu nopeasti toiminnallisesti ja myös maisemallisesti melko luonnontilaisen kaltainen hiiltä sitova ja turvetta kerryttävä suoekosysteemi.