Suopäivä 2020: Abstrakteja vastaanotetaan 18.9.-25.10.2019

Seuraava Suopäivä järjestetään 31.1.2020 Tieteiden talolla Helsingissä.

Suopäivän seminaarin kantavana teemana on Suot muuttuvassa maailmassa: tutkimus, merkitys ja käyttö. Teema jakautuu kolmeen rinnakkaiseen alateemaan: kulttuuri, talous ja ympäristö.

Kuhunkin alateemaan otetaan vastaan abstrakteja suullisia esityksiä ja postereita varten 18.9.-25.10.2017. Tarjolla on myös mahdollisuus julkaista laajennettu abstrakti kokouksen jälkeen julkaistavassa abstraktikokoelmassa. Ohjeet abstraktien lähettämiseen julkaistaan näillä sivuilla

Ennakkotieto: Suopäivän 2020 abstraktien DL 25.10.2019

Suoseura järjestää perinteeksi muodostuneen suopäiväseminaarin jälleen 31.1.2020. Edellisen kerran tapaan seminaariin toivotaan soita käsitteleviä suullisia esityksiä ja postereita nuorilta ja varttuneilta tutkijoilta.

Ennakkotietona esitysabstraktien deadline on lokakuun 25. päivä 2019. Ohjeet abstraktien lähettämiseen lisätään myöhemmin tänä vuonna.

Suopäivä 2018 on huomenna!

Huomenna 2.2.2018, maailman kosteikkopäivänä, kokoonnutaan Kirkkokatu 6:teen Tieteiden talolle kuuntelemaan ja keskustelemaan soiden menneisyydestä, nykytilasta ja tulevaisuudesta! Tilaisuuteen on ilmoittautunut 125 osallistujaa, kutsuesitelmiä on 4 ja osallistujien suullisia esityksiä 24. Lisäksi tarjolla on 26 posteriesitystä. Ovet avautuvat ja aamukahvi on saatavissa kello 8 ja tilaisuus alkaa kello 9. Suoaiheinen meno jatkuu seitsemään asti illalla: viimeisen suullisen esityksen jälkeen kello 17 avautuu salaattibuffet ja yleinen keskustelu alkaa.

Vaikka et olisi ilmoittautunut, voit tutustua Suopäivän esityksistä koottuun abstraktikirjaan. Myös ohjelmakartta ja posteriohjelma on saatavilla.

Kaikille ilmoittautuneille, tervetuloa Suopäivään!

Tomorrow, on February 2nd, the World Wetlands Day, we gather at the address Kirkkokatu 6 in the House of Sciences and Letters to hold the Peatlands day seminar. We have 125 registered participants, 4 keynote lectures, 24 oral presentations by the participants and 26 posters. The doors open at 8 am when coffee is served. The official program starts at 9 am. Peatlands are discussed until 7 pm as the salad buffet and general discussion opens after the last oral presentation at 5 pm.

Even if you haven’t registered, you can still read the book of abstracts.

To all those who have registered, welcome to the Peatlands day!

Suopäivän 2018 ilmoittautuminen on päättynyt!

Tervetuloa Suopäivä 2018-seminaariin!

Helsingissä Tieteiden talolla (Kirkkokatu 6) kansainvälisenä kosteikkopäivänä 2.2.2018 järjestettävän Suopäivä-seminaarin ilmoittautuminen on päättynyt.

Toista kertaa järjestettävän Suopäivä-seminaarin kantava teema on Suot suomalaisessa yhteiskunnassa. Tarjolla on neljä yleisesitelmää ja yli 50 rinnakkaissessioiden esitystä, postereita ja esitelmiä. Esitysten aiheet vaihtelevat suoarkeologiasta soiden suojeluun ja ennallistamisesta soiden taloudelliseen hyödyntämiseen.

Seminaarin yleisohjelma on ladattavissa tästä.

Rinnakkaissessioiden ohjelma on ladattavissa tästä.

Lista postereiden esittäjistä ja aiheisto on ladattavissa tästä.

Seminaari järjestetään Metsämiesten säätiön tuella.

Welcome to the Peatland day seminar 2018!

On the International Wetlands day, February 2nd, 2018, the Finnish Peatland Society organizes the Peatland day seminar at the House of Sciences and Letters (Kirkkokatu 6, Helsinki). The program for the seminar has been published and registration is now closed.

The theme of the seminar, organized for the second time in 2018, is ”Peatlands in the Finnish society”. In addition to four keynote speeches, over 50 presentations, posters and oral presentations, will be given in the seminar.

The overall program for the seminar can be downloaded here.

Program for the afternoon parallel sessions can be downloaded here.

A list of the presenters and subjects of the posters is downloadable here.

The event is supported by the Metsämiesten Säätiö Foundation.

Suopäivä 2018-seminaarin esitysabstraktien vastaanottoa jatketaan 3.11. asti – DL for abstracts for the Suopäivä 2018 seminar has been extended until November 3rd

Suopäivä 2018-seminaarin esitysabstraktien vastaanottoaikaa jatketaan 3.11.2017 asti ja toivetta esitysten kielestä selvennetään.

Maailman kosteikkopäivänä 2.2.2018 Tieteiden talolla järjestettävään Suopäivä 2018-seminaariin vastaanotetaan esitysabstrakteja perjantaihin 3.11. klo 16 asti. Esitykset voivat olla suullisia esitelmiä tai postereita. Esitysabstraktien toivotaan olevan suomenkielisiä. Suullistenkin esitysten toivottu kieli on suomi, mutta myös englanninkielisiä esityksiä otetaan vastaan. Posterit voivat olla englanninkielisiä, mutta abstraktin toivotaan kuitenkin olevan suomenkielinen.

Abstrakteja vastaanotetaan neljään teemaan: suot ja ympäristö (erityispainotuksena vesi), suot ja talous, suot ja kulttuuri sekä muiden teemojen läpi leikkaavana erityisteemana suomalaiset maailman soilla.

Pituudeltaan enintään 2850-merkkisen (noin 300 sanaa) abstraktin voi lähettää verkkolomakkeella (https://www.suoseura.fi/suopaiva-2018-esitysabstraktien-lahetys). Lisätietoja voi kysyä sähköpostilla: suopaiva@gmail.com. Huom, abstrakteja ei vastaanoteta sähköpostitse.

Submission of abstracts for the Suopäivä seminar on the World wetlands day on Februray 2nd, 2018 has been extended until Friday, November 3rd. Four possible themes for oral presentations and posters are peatlands and the environment (especially water), peatlands and the economy, peatlands and culture and the special theme finns on the world’s peatlands. Oral presentations should preferably be given in Finnish, but also presentations in English are submittable. Posters in English are submittable, but the abstract should be written in Finnish. Abstracts of no more than 2850 letters (circa 300 words) can be submitted via an e-form (https://www.suoseura.fi/suopaiva-2018-esitysabstraktien-lahetys). Inquiries (but not abstract submissions) can be made via email: suopaiva@gmail.com.

Suopäivä 2018: abstraktien lähetys on avattu!

2.2.2018 Helsingissä Tieteiden talolla järjestettävän Suopäivä-seminaarin abstrakteja vastaanotetaan nyt! Abstraktit lähetetään sähköisen lomakkeen kautta. Sähköpostitse abstrakteja ei oteta vastaan.

Abstraktitekstin tulee olla korkeintaan 2850 merkkiä (noin 300 sanaa) pitkä ja suomenkielinen. Tekstin tulee olla kappaleenvaihtoja lukuunottamatta muotoilematon. Mahdolliset esitysmuodot ovat suullinen esitys ja posteri.

Suopäivän kantava teema on suot ja suomalainen yhteiskunta. Kantavan teeman alateemat, joissa abstrakteja vastaanotetaan, ovat ympäristö (tänä vuonna painotuksena vesi), talous, kulttuuri ja muiden alateemojen läpi leikkaava erityisteema suomalaiset maailman soilla.

Abstraktien vastaanotto päättyy 20.10. klo 16.00. Lisätietoja sähköpostitse: suopaiva (at) gmail.com.

Suopäivää 2018 rahoittavat:

Suopäivä 2018 : Abstrakteja vastaanotetaan 18.9.-20.10.2017

Seuraava Suopäivä järjestetään maailman kosteikkopäivänä 2.2.2018 Tieteiden talolla Helsingissä.

Suopäivän seminaarin kantavana teemana on suot ja suomalainen yhteiskunta. Teema jakautuu kolmeen rinnakkaiseen alateemaan: kulttuuri, talous ja ympäristö. Erityisenä teemana on tänä vuonna suomalaiset maailman soilla, jonka alla voi tarjota esityksiä mihin vain alateemaan.

Kuhunkin alateemaan otetaan vastaan abstrakteja suullisia esityksiä ja postereita varten 18.9.-20.10.2017. Tarjolla on myös mahdollisuus julkaista laajennettu abstrakti kokouksen jälkeen julkaistavassa abstraktikokoelmassa. Ohjeet abstraktien lähettämiseen julkaistaan näillä sivuilla.

Ennakkotietoa: Suopäivän 2018 abstraktien DL 20.10.2017

Suoseura järjestää toista kertaa suopäiväseminaarin maailman kosteikkopäivänä 2.2.2018. Edellisen kerran tapaan seminaariin toivotaan soita käsitteleviä suullisia esityksiä ja postereita nuorilta ja varttuneilta tutkijoilta.

Ennakkotietona esitysabstraktien deadline on lokakuun 20. päivä 2017. Ohjeet abstraktien lähettämiseen lisätään myöhemmin tänä vuonna.