Suopäivän ilmoittautuminen 10.1.2022 alkaen

Päivämäärä talteen: Suoseuran järjestämän Suopäivä-seminaarin ilmoittautuminen avautuu yleisölle maanantaina 10.1.2022!

2.2.2022 järjestettävän Suopäivän esitysabstraktit on nyt arvioitu, esiintyjille on lähetetty tieto abstraktin hyväksymisestä ja iltapäivän ohjelmaa valmistellaan. Esityksiä on tällä kertaa yli 50, ja aiheet vaihtelevat ympäristömuutosten vaikutuksista soiden kasviyhteisöihin ja hajottajien toimintaan kaukokartoitusmenetelmien käyttöön soiden ennallistamisen seurannassa ja hydrologian tutkimuksessa sekä suotaiteen tutkimukseen.

Tapahtuma järjestetään lähtökohtaisesti Tieteellisten seurain valtuuskunnan väistötiloissa Aalto-yliopiston Kauppakorkeakoulun rakennuksessa Helsingin Töölössä. Mikäli koronatilanne estää tapaamisen kasvokkain, selvitetään mahdollisuuksia järjestää tapahtuma etäyhteyksien välityksellä. Tästä tiedotetaan erikseen tammikuun aikana. Tämänhetkisen tiedon mukaan yleisölle on paikkoja tarjolla rajoitetusti, arviolta alle 40, joten ilmoittautua kannattaa heti kun mahdollista!

Läsnätapaamisen hinta on Suoseuran jäsenille 70 euroa, perustutkinto-opiskelijoille 30 euroa ja muille 100 euroa. Hinta sisältää aamupäivän yleisohjelman, iltapäivän rinnakkaissessiot, kahvitukset sekä alkuillan buffet-illallisen ja taide-esityksen.

Iltapäivän ja alkuillan tieteellisen ja taiteellisen ohjelman lisäksi tapahtumassa on tiedossa tervehdykset ympäristöministeriltä ja maa- ja metsätalousministeriltä sekä kutsupuheet professori Harri Vasanderilta ja apulaisprofessori Annukka Vainiolta Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisesta tiedekunnasta sekä Maria Kopsakangas-Savolaiselta Suomen ympäristökeskuksesta.

Vastaa

Nimi *
Sähköpostiosoite *
Kotisivu

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.