Ennakkotieto: Suopäivän 2022 DL on 22.10.2021

Suoseura järjestää perinteeksi muodostuneen Suopäivä-seminaarin jälleen 2.2.2022. Suopäivän teemana on ”Suot yhteiskunnallisen murroksen keskiössä”. Edellisten kertojen tapaan seminaariin toivotaan soita käsitteleviä suullisia esityksiä ja postereita nuorilta ja varttuneilta tutkijoilta. Tämän lisäksi yksi seminaarin sessioista esittelee Maa- ja metsätalousministeriön Hiilestä kiinni -kokonaisuuteen liittyviä suohankkeita.

Ennakkotietona esitysabstraktien deadline on lokakuun 22. päivä 2021. Ohjeet abstraktien lähettämiseen lisätään myöhemmin tänä vuonna. Toivomme että helmikuinen korona tilanne sallii meidän kohdata kasvotusten Helsingissä.

Tietopaketti ojitettujen soiden käytöstä julkaistu!

Tietopaketti soiden ojituksesta

Suoseura on julkaissut suomenkielisen tietopaketin soiden ojituksesta ja ojituksen vaikutuksista luonnon monimuotoisuuteen, vesistöihin ja ilmastoon. Tietopaketti löytyy osoitteesta https://www.suoseura.fi/ojitettujen-soiden-kestava-kaytto/ ja se on vapaasti kaikkein soista ja soiden käytöstä kiinnostuneiden luettavissa.

Tietopaketti koottiin Ojitettujen soiden kestävä käyttö -hankkeessa. Hanketta koordinoi Helsingin yliopiston metsätieteiden osasto. Mukana oli suuri joukko tutkijoita ja asiantuntijoita eri yliopistoista, tutkimuslaitoksista ja Metsähallituksesta. Hanketta rahoitti Suomen Metsäsäätiö vuosina 2019-2020. Lisätietoja hankkeesta: paavo.ojanen@helsinki.fi.

Suot ja niiden ojitus ovat monella tapaa merkittäviä asioita Suomessa. Suot ovat merkittävä luonnonvara ja niiden käytöllä on suuri taloudellinen merkitys. Samalla soiden käytöllä ja ojituksella on merkittäviä vaikutuksia luonnon monimuotoisuuteen ja ympäristöön. Suoseura ja hankkeen toteuttajat toivovat, että nyt yhteen koottu tutkittu tieto luo pohjaa keskustelulle siitä, miten ojitettuja soita voidaan käyttää ekologisesti mahdollisimman kestävällä tavalla.

Järvestä suoksi-DVD:tä jaossa!

Annetaan 24 kpl ”Järvestä suoksi” DVD-animaatioita seuran jäsenille tai muillekin soista kiinnostuneille, esim. kouluille edelleen jaettavaksi.
Ainutlaatuisen havainnollinen ja opettavainen animaatio perehdyttää kenet tahansa lyhyessä ajassa yhteen suon syntytapaan, kosteikon, lammen tai järven umpeenkasvuun.
Jos kiinnostuit, olethan yhteydessä Hannu Saloon (hannu.salo@bioenergia.fi)

Suoseuran vuoden 2020 syysseminaarin esitykset verkossa

Suoseura järjesti 4.12. syysseminaarin ja opiskelijatyöpajan, joiden aiheena oli ojitettujen soiden kestävä käyttö. Verkossa järjestetyn tilaisuuden osallistujamäärä oli teknisistä syistä rajoitettu, minkä vuoksi sitä ei mainostettu julkisesti vaan vain Suoseuran jäsenille ja sidosryhmille. Suurta yleisöä palvellaksemme olemme nyt kuitenkin saaneet seminaarin esitykset pdf:inä verkkoon. Seminaarin esiintyjät ja heidän esitelmiensä aiheet olivat:

Kristiina Regina (Luonnonvarakeskus): Maatalous turvemailla

Paavo Ojanen (Helsingin yliopisto): Suometsätalous

Hannu Salo (Bioenergia ry): Turvetuotannon murros Suomessa

Eerika Tapio (Metsähallitus): Soiden ennallistaminen ja Hydrologia Life-hanke

Anna Salomaa (Helsingin yliopisto): Ristiriitojen suopolitiikka – luonnon kuvaus, osallistuminen ja politiikkakeinot

Suoseuran kesäretki & IPS:n kongressin Suomen peruttu! (Peatland society’s summer excursion & pre-congress tour of IPC 2020 cancelled!)

Tämänhetkisen koronavirusepidemian vuoksi Tallinnan IPC 2020 on siirretty vuodelle 2021. Tämän vuoksi myös Suoseuran kesäretki on tässä muodossa peruttu.

Due to the current coronavirus epidemic, the IPC 2020 due to be organised in Tallinn has been postponed to 2021. Thus also the summer excursion of the Peatland Society has been cancelled in this form.

Suopäivän alustava ohjelma ja ilmoittautumisen DL

Tämän vuoden Suopäivän (31.1.) ilmoittautumisten DL on perjantaina 24.1.; ilmoittautua voi eri ikkunaan avautuvalla ilmoittautumislomakkeella.

Seminaarin alustava ohjelma on alla; pienet muutokset ovat vielä mahdollisia.

08:15Rekisteröinti alkaa
08:30Aamukahvi
09:00Tilaisuuden avaus (Anna Laine, Oulun yliopisto)
09:05Tervetulosanat (Tuula Larmola, Luonnonvarakeskus)
09:10Suot ja turvemaat IPCC:n erikois- ja arviointiraporttien valossa – uudet tutkimuskysymykset ja –tarpeet? (Annalea Lohila, Helsingin yliopisto; Ilmatieteen laitos)
09:35Suosademetsästä turvemaaksi tropiikissa –  pitkän tarinan lyhyt loppu (Jyrki Jauhiainen, Luonnonvarakeskus; Helsingin yliopisto)
10:00Landscape Rewilding – Kylävetoista vesien ja soiden suojelua (Kaisu Mustonen, osuuskunta Lumimuutos)
10:25Tauko
10:35Tarinat, kuvat ja suotrendi kulttuuriperinnön muokkaajana (Kirsi Laurén, Itä-Suomen yliopisto)
10:55Posteriesittely, 10 kpl
11:10Tanssiesitys, nelihenkinen Saine ensemble. Esityksen jälkeen tanssitaiteilija Annatuuli Saineen puheenvuoro.
11:40Lounas, posterit
12:40Iltapäivän rinnakkaissessiot
14:00Kahvitauko
14:30Iltapäivän rinnakkaissessiot
15:50Tauko
16:00Iltapäivän rinnakkaissessiot
17:00-19:00Buffet

Iltapäivän rinnakkaissessioiden ohjelma aukeaa alla olevaa kuvaa klikkaamalla (PDF-versio):

Suopäivän iltapäivän rinnakkaissessioiden ohjelma (kuva avautuu isommaksi klikkaamalla!)

Posterien 1. tekijät ja otsikot

EsittäjäOrganisaatioOtsikko
Ari IkonenEnviroCase OyAllikoiden merkitys (radioaktiivisten) haitta-aineiden kulkeutumiselle ja suoeliöstön altistuksille
Anuliina Putkinen, FTHelsingin yliopistoInteractions between microbial activity, plant functional types and methane fluxes – results from a plant manipulation experiment
Merja Myllys, MMMLuonnonvarakeskusTurvepeltojen ravinnehuuhtoumat
Maarit Raivonen, MMTIlmakehätieteiden keskus (INAR), Helsingin yliopistoSoiden ja suometsien metaanipäästöjen mallinnusta
Tiina M Nieminen, FTLuonnonvarakeskusHappaman sulfaattimaan tunnistaminen suometsissä
Paavo Ojanen, MMTHelsingin yliopistoSammelen korjuun ilmastovaikutus
Jyrki Jauhiainen, FTLuonnonvarakeskusLife OrgBalt project – Demonstration of climate change mitigation potential of nutrients rich organic soils in Baltic States and Finland
Teemu Juselius, MMMEnvironmental Change Research Unit (ECRU), Ekosysteemit ja ympäristö tutkimusohjelma, Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopistoHiilen kertymänopeuksien muutokset orgaanisissa maakerroksissa Norjan Huippuvuorilla viimeisten vuosikymmenien aikana
Jyrki Jauhiainen, FTLuonnonvarakeskusGreenhouse gas emissions from drained and forested organic soils – synthesis of current approaches and data for more site specific emission factors in the Baltic and Nordic region
Lasse Aro, MMMLuonnonvarakeskusSuonpohjamännikön kasvatus voi olla kannattavaa
Tanssija Annatuuli Saine
Suopäivää rahoittaa Metsämiesten säätiö.